sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Marko Hautala & Broci: Varpaat


sarjakuva: Broci
tarina: Marko Hautala, Varpaat-novelli on julkaistu aiemmin kauhuantologiassa Valkoiset varpaat (Haamu Kustannus 2015)
kustantaja: Haamu Kustannus
kustannusvuosi: 2016
arvostelukappale


Haamu Kustannus oli kovin ystävällinen ja toimitti minulle pyynnöstä tämmöisen hienon kauhusarjakuvan. Pyysin siis itselleni arvostelukappaleen, vaikka en tiennyt teoksesta muuta kuin että se on tehty Marko Hautalan Varpaat-kauhunovellin pohjalta (jota en ollut lukenut) ja että sarjakuvataiteilija Brocin piirrosjälki näytti kirjan trailerissa kivalta. Mutta siis Marko Hautala! Ja sarjakuva! Pakkohan tämä oli saada. ;) Niin että kovasti vain kiitoksia Haamulle! <3

Kun sitten sain Varpaat hyppysiini, keksin heti itselleni ongelman: kumman lukisin ensin? Novellin vai sarjakuvan? Yleensähän alkuperäisteos luetaan aina ensin, mutta tällä kertaa tahdoin hypätä ihan sokeasti sarjakuvan vietäväksi! Tahdoin nimittäin vähän testata, kuinka hyvin tämä sarjakuva toimii itsenäisenä teoksena ja kuinka monesti minä putoaisin kärryiltä. (Jep, minä olen erittäin kärryiltä putoavaista tyyppiä.) Siispä suin päin sarjakuvan kimppuun!

Jo heti ensimmäisistä ruuduista huomaa, että Broci on erittäin taitava piirtäjä: taustat ovat huolella tehtyjä ja henkilöhahmot ilmeikkäitä ja luontevia. Ruutujen rytmi on vaihtelevaa ja tehokeinoja on hyödynnetty hienosti. Tulkoon siis mitä kamaluuksia tahansa, tämän tarinan tahdoin nähdä loppuun saakka!

Tapahtumat sijoittuvat Ranskaan, Espanjan rajalle, jonne parikymppinen Nina ja hänen reilusti vanhempi miesystävänsä Pete ovat lähteneet seikkailemaan. Majatalon baarissa he tapaavat Alexin, joka saa houkuteltua heidät mukaansa maan alle katsomaan hienoja luolamaalauksia - siitäkin huolimatta että Alexilta oli aiemmin varastettu siellä varpaita... (Ainakaan minua ei olisi saanut semmoiseen paikkaan mistään hinnasta!!)

Kun sivut sitten loppuivat, käänsin samantien ensimmäiselle sivulle ja luin koko jutun uudelleen, tällä kertaa hitaammin ja yksityiskohtia tarkkaillen. Tämä tarina tuntui jotenkin arvoitukselta... mutta onko sitä tarkoitettu ratkaistavaksi? Tässä tuli siis samalla testattua että tämän todellakin voi lukea useamman kerran. :)

Minusta tämä sarjakuva toimii oikein mainiosti itsenäisenä taideteoksena, sillä vaikka kertojaa tai ajatuskuplia ei käytetäkään, lukija pysyy aika hyvin perillä tapahtumista. Kauhuelementtejä oli jonkin verran, mutta mitään kovin häiritsevää ei (onneksi) näytetty. (Olen vähän herkkis visuaalisten kauhujuttujen kanssa.) Jännitystä toki riitti! Eräässä vaiheessa olin tosin ihan varma että tarinan genre vaihtuisi kauhusta joksikin aivan muuksi. ;)

Sarjakuva piti hyvin otteessaan ja lukuelämys oli erittäin hieno, mutta oli se kyllä upeaa lukea alkuperäinen novelli heti perään! :D Tykkään nimittäin kovasti vertailla erilaisia versioita keskenään ja loppuilta kuluikin sitten mukavasti käännellen näiden kahden kirjan sivuja eestaas... Novellin ja sarjakuvan vertailu on jotenkin ihan harvinaista luksusta, kun molemmat ovat semmoisia sopivan lyhyitä ja - mikä mahtavinta - ne pysyvät ihan paikoillaan! ;) Novellin myötä ymmärsin tarinasta taas vähän enemmän.

Varpaat ovat siis ehdottomasti tutustumisen arvoiset, kaikissa muodoissaan. :)



PS: Koska läppärini on edelleen hajalla, kirjoitin tämän postauksen käyttäen kännykkäni näyttöä sekä maailman (tämän hetken) mahtavinta keksintöä: Bluetooth-näppistä! Voi miten se on pieni ja näppärä (ja rapisee kivasti)! Kokeilin huvikseni kirjoittaa tällä eilen illalla sängyssä maaten ja silmät kiinni ja kun aamulla katsoin aikaansaannostani, niin sehän oli ihan järkevää tekstiä! Tai siis niin järkevää kuin nyt voi kirjoittaa sokkona juuri ennen nukahtamista... :P Taidanpa yrittää hyödyntää tätä konstia unettomuuden selättämisessä...



(Tässä näppiksessä on vain yksi vika: se ei suostu tekemään isoja kirjaimia. Ainakaan siis silloin kun itse niitä tahtoisin. Hmmh.)

Mutta lisää postauksia on siis tulossa! :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kirjapallon kuulumiset

Edellisestä postauksesta on nyt kulunut aika tarkalleen kaksi kuukautta, joten taitaa olla aiheellista kysyä: Missäs uudet postaukset viipyvät?? Hmm? Ei kai Kirjapallo vain ole lopettanut??

No eipä ole, ei. :) Tämä syksy on vain ollut töiden osalta ihan ennätyksellisen kiireinen ja lisäksi tietenkin läppärin näyttö on mennyt hajalle, eikä pelkällä kännykällä bloggailu oikein houkuttele.

Siispä olen toistaiseksi siirtynyt Goodreadsin puolelle. Mutta miksi Goodreads?

Syitä on useita:
1. Ei tarvitse ottaa kirjasta kuvaa! :D
2. Ei tunnu höhlältä vaikka kirjoittaisi kirjasta vain lauseen tai pari.
3. Näkee mitä kaverit lukevat, arvostelevat ja kenties jättävät kesken. (Onhan muiden vakoilu aina kivaa!)
4. Muiden arvosteluja voi kommentoida ja tykkäillä, eli siellä voi heittäytyä vaikka minkälaisiin keskusteluihin.
5. Goodreads challenge kannustaa merkitsemään muistiin kaikki mahdolliset luetut kirjat (vaikka eipä niitä kaikkia kyllä silti jaksa merkitä, varsinkaan jos se kirja pitäisi itse lisätä tietokantaan.....).
6. TILASTOT! <3 Vai etkö muka halua tietää, kuinka monta sivua olet lukenut yhteensä vuodessa ja millaisia kirjoja ja mille kirjoille olet antanut eniten tähtiä? No sitähän minäkin. :)
7. Näppärä käyttää kännykällä.
8. Ei maksa mittään, eikä kirjojen määrässä minun käsittääkseni ole mitään rajoitusta.

Eli toisin sanoen: Goodreads on ihan täydellinen meille kaikille kiireisille (ja laiskoille)! ;) Käytän Goodreadsia tunnuksella Kirjapallo ja minut saa mielellään lisätä kaveriksi. :)

Näin lokakuussa on ihanaa lukea vähän jännempiä kirjoja ja toivon mukaan saan myös jossain vaiheessa aikaiseksi muutaman aiheeseen liittyvän kirjapostauksen... Tunnelmallisia lukuhetkiä kaikille! <3


PS: Minun eräs blogikirjoitukseni on kadonnut!! "Erin Hunterin seikkailusarjat" on pinkaissut omille teilleen enkä ole onnistunut löytämään sitä edes näiden tai näiden ohjeiden avulla. Jos näet sen harhailemassa jossain, saa ottaa kiinni. Mutta olethan varovainen! Kyseessä on kuitenkin lauma hurjia soturikissoja, koiria ja karhuja. :)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lukumaraton-raportti

Ohi on!

Miltä nyt tuntuu? Vähän hötteröltä mutta iloiselta.
Mihin olet suorituksessasi tyytyväinen? Saavutin kolmesta tavoitteestani kaksi, eli siinä mielessä olen ihan tyytyväinen.
Oliko matkasi varrella yllätyksiä? Kyllä, väsymys tuli vähän yllätyksenä.
Miten aiot suojautua väsymykseltä seuraavassa lukumaratonissa? Aion nukkua hyvin ja aloittaa lukemisen vasta maratonpäivän aamuna. 
Kiitos haastattelusta, tsemppiä lukuharjoituksiin! Kiitos. 

Elämäni ensimmäinen lukumaraton on nyt ohi ja hötteröyteni on siis sillä tasolla että keskustelen jo itseni kanssa. Mutta ei se mitään! 

Tavoitteeni lukumaratonille siis olivat:

1. Lukea ensimmäinen kirja kaikista Erin Hunter -kollektiivin kirjoittamista sarjoista, koska vain Soturikissat tuntuvat menevän lainaan ja mitä vikaa noissa muissa sarjoissa nyt sitten muka on? 
Vastaus: Ei mitään vikaa! Nih! 
Tavoite saavutettu.

2. Löytää jotain kivaa lukemista pojille.
Tavoite saavutettu: Nämä kaikki kirjat sopivat sekä pojille että tytöille erinomaisesti!

3. Valvoa koko lukumaratonin ajan, eli 24 tuntia.
Tavoite täysin saavuttamaton: Simahdin viideltä ja pönkesin pystyyn kymmeneltä, mutta aivotoimintani oli jäänyt jonnekin unimaailmaan. Yritä siinä nyt sitten lukea karhuista. 

Tässä on joitakin tunnelmia lukumaratonin varrelta la 9.6. klo 18:00 - su 10.6. klo 18:00 (varsinainen Erin Hunter -blogipostaus tulee sitten myöhemmin - ja se löytyy itse asiassa täältä!).

Erin Hunter: Autio kaupunki (Selviytyjät 1)




Tämä koirasarja on kuulemma jollain mittapuulla näistä Erin Huntereista "huonoin", joten aloitinpa sitten siitä. Asettauduin mukavasti terassin lempeään varjoon, avasin kirjan ja... häh? Ensin Napsu ja Vinku ja Hopsu ja Nipsu (oliko tämä nyt siis eri tyyppi kuin Napsu?) mönkivät toistensa päällä ja sitten emokoiralta alkoi tulla tarinaa Salamasta ja Maakoirasta ja Taivaskoirista ja Suuresta murahduksesta ja Koiramyrskystä ja..... Hetkinen, tämä vaatii nyt vähän dopingia. Onneksi olin varautunut. Niinpä otin esille salaisen aseeni Turkinpippuri-pussin ja johan alkoi lukeminen sujua! Tykkäsin kirjasta kovasti ja luin sen alkukankeudesta huolimatta 50 sivun tuntivauhtia. 

Luettuja sivuja tässä vaiheessa yhteensä: 210
Kellonaika: 22:00

Luku-urakan jälkeen sisälle siirtyminen, pieni someraportointi- ja -vakoilutauko ja sitten kätösiin seuraava kirja :

Erin Hunter: Villiin luontoon (Soturikissat 1)



Kun kirjan avaa, ensimmäisenä näkyy hillittömän pitkä lista hahmoista ja silmissä vaan vilisee kaikenlaiset tähdet ja hännät ja kynnet ja tassut (paljon tassuja!) ja turkit ja korvat ja huh huh... Erilaisia klaanejakin näyttäisi olevan neljä. Huolestuttavalta vaikuttaa. Sitten seurasi esinäytös, jossa oli joku niin täysin sakea taistelukohtaus, että edellisestä kirjasta viisastuneena hyppäsin sumeilematta sen yli ensimmäiseen varsinaiseen lukuun. Näiden tyyppien pitäisi vähän miettiä kirjojensa aloittamista! 

Kirjan alku meni varsin mukavasti, mutta tarina vaan jatkui ja jatkui ja jatkui.... Hei Erin Hunter, mites olisi useampi vähän lyhyempi kirja? Nummelan ponitalleissakin oli aina vaan vähän päälle 100 sivua! :D Tässä on sivuja 265. Silmät alkoivat huolestuttavasti lupsahdella, mutta sitten alkoi tapahtua niin järkyttäviä juonitteluja että unihiekat karisivat väkisinkin silmistä... Senkin Tiikerikynsi! Tulitassu, sinä et oikeasti voi olla noin tyhmä! Aaargh!!! 

Agression voimin sain kirjan lopulta luettua, mutta tällä kertaa vauhti oli hidastunut 43 sivun tuntivauhtiin. No, kyllähän se kellokin oli jo puoli viisi aamulla... Seuraavana päivänä oli vielä iso urakka edessä, joten nyt äkkiä nukkumaan!

Luettuja sivuja tässä vaiheessa yhteensä: 475
Kellonaika: 04:30

Erin Hunter: Matka alkaa (Etsijät 1)




Viiden tunnin unien jälkeen kömmin uudelleen asemiin terassin lempeään varjoon ja hyppään jääkarhujen seuraan. Ah, tällaisista aloituksista minä pidän! Tarinakin tuntuu aivan erinomaisen mukaansatempaavalta ja... Hetkinen. Mikäs tätä toista lukua nyt vaivaa? Ihminenkö tuossa puhuu? Ei kai se vaan ole eläintarha? Nöyyy! Tämä toinen luku kertookin ihan jostain toisista karhuista!! >_< Järkytykseni oli vielä suurempi, kun myös kolmannessa luvussa esiteltiin kolme karhua lisää! Ja sitten, neljännessä luvussa.... Paf. Takaisin jääkarhuihin. Mitäs näille viimeksi tapahtuikaan? Silloin 22 sivua aikaisemmin? Kun vihdoin pääsin heidän kyytiinsä... Pöf. Takaisin eläintarhaan. Keitäs nämä nyt taas olivatkaan...? 

Voitte vain kuvitella, kuinka tuskallista oli lukea tätä kirjaa viiden tunnin yöunilla! :D :D :D Lukuvauhti oli tipahtanut entisestään 38 sivuun tunnissa.

Mutta minä selvisin! Ja tykkäsin! Kovasti! Jee! \o/ 

Luettuja sivuja tässä vaiheessa yhteensä: 744
Kellonaika: 17:00

Nyt lukumaratonia oli jäljellä enää yksi tunti, joten vihdoinkin saisin valita jotain kivaa helppolukuisten kirjojen pinostani. :) Koska olin ollut eläinten matkassa jo 744 sivun verran, en voinut kuvitellakaan lukevani mistään muista kuin eläimistä. Harkitsin kahta kirjaa: Netta Walldénin Kissa nimeltä Kent (98 sivua) ja Darrel & Sally Odgersin Nappi ratkaisee (91 sivua). Vaikka sivumäärät ovatkin aika samat, Nappi on huomattavasti suuremmalla fontilla ja varmasti muutenkin paljon helppolukuisempi kuin Kent. Toisaalta Kent olisi ehkä paremmin linjassa juuri lukemieni kirjojen kanssa... Mutta silmäys Kentin ensimmäiselle sivulle saa minut järkiini: Ei, minä en ikinä saisi tätä luettua vajaassa tunnissa näillä tämänhetkisillä aivoilla ja silmillä! 

Siispä Nappi ratkaisee. 

Darrel ja Sally Odgers: Nappi ratkaisee (Lemmikkilekuri 1)




Lukuelämys oli ensimmäisiltä sivuilta saakka aivan erinomainen! Tästä kirjasta tuskin tulee enää tämän kummempaa postausta, joten täältä pesee:

Jaanan isoisä omistaa eläinklinikan nimeltä Lemmikkilekuri, mutta nyt tämä isoisä tahtoo jäädä eläkkeelle ja Jaana saa luvan jatkaa hänen työtään. Isoisällä on Viski-niminen kakadu (oikeasti, Viski??), joka on hoitanut eläinklinikalla eläinavustajan hommia, mutta onneksi hänen töitään pystyy nyt sitten jatkamaan Jaanan pieni Nappi-koira (jackrusselinterrieri rodultaan). Nappi ei ollut yhtään tiennyt joutuvansa eläinavustajaksi, mutta niin hän vain reippaasti kuuntelee Viskin ohjeistukset ja opettelee kaikkien eläinten kielet. Eläinavustajan tehtävänä on siis rauhoittaa eläinklinikalle joutuneita eläimiä ja selittää niiden omalla kielellä, mitä niiltä oikein odotetaan. Eipä yhtään pöllömpi idea! 

Kirjan pääasiakkaana on jalkansa murtanut Henriikka-kissa, jota kutsutaan nimellä neiti Kärtty (englanniksi Cranky Paws). Miksi Henriikka on niin vihamielinen? Mikä oikeasti mursi hänen jalkansa? Miksi lauantaiapulaisena toimiva Taavi näyttäisi valehtelevan? Tässä on siis myös mysteeri ja se on aivan erinomaista, sillä niistä lapset tykkää aina! :) 

Kirjassa on pieniä infolaatikoita jotka rikkovat mukavasti tekstisivuja ja selittävät tekstistä löytyviä oudompia sanoja, esim. kakadu (töyhtöpäinen papukaija), tulkki (kääntää puhuttua tai viitottua kieltä toiselle kielelle), diagnoosi (taudin määritys) ja niin edelleen. Kirjasta voi myös oppia lemmikin hoitamiseen liittyviä asioita, esim: 

Napin diagnoosi
Jos koirasi raapii itseään paljon, sillä saattaa olla kirppuja. Kirput ovat hyönteisiä, jotka käyttävät ravinnokseen koiran verta. Kirpunpuremat kutisevat ja tekevät koiran äkäiseksi tai jopa sairaaksi. Jotkin koirat ovat allergisia kirpunpuremille. Älä unohda, että kirput pitävät myös ihmisten verestä. Jos koirallasi on kirppuja, pese se kirppusampoolla. Pese myös koiran makuualusta. 

Myös eläinten käyttäytymistä ja eleiden tulkitsemista käsitellään paljon, joiden voisin kuvitella kiinnostavan lapsia ihan erityisesti. 

Kaiken tämän lisäksi tässä kirjassa on todella kivat kuvat, isokokoinen ja ilmavan näköinen teksti sekä - mikä tärkeintä - huumoria! Hurraa! Tällaisia kirjoja ei milloinkaan voi olla liikaa! 

Nappi ratkaisee sai minulta GoodReadsissa täydet 5 tähteä. Tämä oli aivan täydellinen päätös lukumaratonilleni. :)

Luettuja sivuja yhteensä: 835
Kellonaika: 18:00
Kirjoja yhteensä: 4
Fiilis: erinomainen
Lukufiilis: kasvanut entisestään

Instagramista tai Twitteristä voi kurkata kirjapallo-tunnuksella tehdyt lukumaratonpostaukseni.

Suuri kiitos lukumaratonin järjestäjälle, Ja kaikkea muuta -blogin Minnalle! Hauskaa oli! :)

Täällä on Erin Hunterin seikkailukirjoista tekemäni blogipostaus.




lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kohta alkaa #lukumaraton!


Huomasin torstaina että jaahas, sunnuntaina pidetään näköjään joku lukumaraton, voisinpa osallistua! :)

Lukumaratonia emännöi Ja kaikkea muuta -kirjablogi ja täältä löytyy maratonin säännöt ja raportointiohjeet. Koska olemme aikuisia, lukumaratoniin osallistuminen ei velvoita lukemaan kokonaista vuorokautta putkeen, vaan pääasia on että lukee 24 tunnin aikavälillä sunnuntaina edes jotain. Eli mukaan vaan kaikki, vielä ehtii! :) 

Lukumaratonilla on näin hieno kuvakin:

Kuva: Niina Tolonen

...Mutta koska minä en oikeastaan ole aikuinen, vaan yllytyshullu perfektionisti kakara, niin tietysti minä aion lukea koko vuorokauden putkeen!!! :D Kävin jo hamstraamassa kaupasta karkkia ja suklaata ja muuta hengissä ja vireessä pysymisen kannalta tärkeää, ja pian aion linnoittautua lukusohvalleni.

Lukupinoni on tässä: 


Lukusuunnitelmani on seuraavanlainen:

Aloitan vasemmanpuoleisesta pinosta ja etenen ylhäältä alas. Mikäli väsymys uhkaa, pomppaan umpimähkässä oikeanpuoleiseen pinoon ja myöhemmin takaisin vasemmanpuoleiseen, jos mahdollista. Mikäli tilanne on vakava, pysyttelen oikeanpuoleisessa pinossa kunnes simahdan.

Tarkkanäköiset varmasti huomasivat, että vasemmanpuoleinen pinoni on aivan liian korkea ja oikeanpuoleinen pinoni on aivan liian matala. Tämä on valitettavan hyvä havainto. Minua vähän huolestuttaa.

Tavoitteeni lukumaratonille:

1. Saada luettua nuo kolme ensimmäistä, eli kaikki Erin Hunter-kollektiivin kirjoittamien sarjojen ensimmäiset osat. Tahdon tietää miten ne eroavat toisistaan ja miksi Soturikissat on niistä kuulemma paras. (Erään tytön perustelu: "Koska ne on kissoja ja kissat on söpöjä!" Ei. Tämä vaatii perusteellisempaa tutkimustyötä.)

2. Löytää jotain kivaa luettavaa pojille.

3. Lukea 24 tuntia.

Tuo kolmas kohta ei kyllä melkoisella todennäköisyydellä tule toteutumaan, koska olen lukenut tällä viikolla jo yli 5 kirjaa (yhteensä n. 1400 sivua), eli lukuhimoni ei tällä hetkellä ole ihan parhaimmassa terässä. Lisäksi en (tietenkään!) nukkunut riittävästi viime yönä. ;)

Mutta näillä mennään!

Mikäli tahdot seurata lukumaratonini edistymistä, twiittaan ja instaan tunnuksella kirjapallo. GoodReads-tiliänikin saa seurata.

En ole vielä ihan päättänyt että millä aikavälillä aion tämän maratonin suorittaa (jos vaikka nukkuisin vielä pari tuntia?), mutta sanotaan nyt vaikka että... tuota noin...

9.7. klo 18:00 - 10.7. klo 18:00

Oikeastaan olin ajatellut aloittavani tässä nyt ihan kohta, mutta kun toisaalta en tahdo että vuorokausirytmini nyrjähtäisi ihan nurin (jos vaikka sattuisinkin vahingossa pysymään hereillä!)... Joten luulen että tuo on sittenkin parempi, niin voin sitten vaan kaatua puolikuolleena sänkyyn ja koisata mukavasti aamuun asti. :)

Oi että, tästä tulee hauskaa! \o/

Kovasti tsemppiä meille lukumaratoonareille ja rentouttavaa kesäviikonloppua teille muille! <3

torstai 7. heinäkuuta 2016

Huumoria kansalle!



Toinen näistä kirjoista on outo. Kumpi?


Janne Nevala: Kirjastonhoitaja Topi Mullo

Veikkasit varmaan tätä, eikö vaan? Minä ainakin olisin veikannut! Kannen perusteella olin varautunut vähintäänkin surrealistisiin unenomaisiin kohtauksiin, kun syrjäiseen kirjastoon kesätöihin päätynyt pojankloppi tulee hulluksi yksinään pelkkien kirjojen keskellä. Tilasin sen riskillä omaan pieneen kirjastooni, koska "kyllä kollegoita kuitenkin kiinnostaa - ja ehkä myös kirjaston superfaneja".

Mutta voi pojat! Tämä kirja olikin aivan erinomaista viihdettä! :D

Topi Korpela on tavallinen parikymppinen nuori mies, joka päätyy kesätöihin jossain saaressa sijaitsevaan pieneen kirjastoon, kun siellä vuosikymmeniä työskennellyt Pauliina heittäytyy hurjaksi ja lähtee kuukaudeksi lomalle Uuteen-Seelantiin. Asiakkaita ja muita saaren asukkaita tämä yhtäkkinen uusi työntekijä hämmentää kovasti ja he pistävät Topin melkoiseen testausrumbaan, mutta Topi pysyy topakkana eikä anna piiruakaan periksi.

Ne astuivat kaikki narisevasta ovesta sisään ja kävelivät tiskille. Kävelivät kaikki siihen ja tuijottivat minua. Päivää. Päivää. Nämä me palautetaan, tuosta kasetista ei kuulunut, tuohon Iivari pääsi vähän piirtämään ja voidaanko uusia nämä ja nämä?

Katsoin kuvakirjaa.

- Tämä pitää korvata.
- Mitä?
- Tämä on sotkettu. Itse sanoitte.
- No eihän tuossa nyt ole kuin muutama viiva. Pyyhitään pois ne.
- Väritussilla on sotkettu, ei se siitä enää kummene. Tai sitten voitte tuoda uuden tilalle. Jos löydätte jostain halvemmalla.
- Ootko tosissas?
- Olen.
- Kuka sinä oikein olet?
- Minä olen Topi. 
(s. 22)

Kirja on pullollaan meheviä ja kovin tutun oloisia asiakaspalvelutilanteita ja kirjaston töitä esitellään muutenkin ihailtavan monipuolisesti, vaikka Topi onkin "vain" kesäsijainen. Suupieliä kohottavat myös Pauliinan tiukkapipoiset, tekstin sekaan ripotellut työohjeet.

Mutta kirjassa on toki muutakin kuin kirjasto: jalkapalloa, yhteenottoja nuorisojengin kanssa, teatteria, romantiikkaa, jännitystä, kesäisiä tunnelmia, persoonallisia ihmisiä sekä roppakaupalla hykerryttävää huumoria. Minusta tämä kirja vaan on aivan mahtava ja annoin sille GoodReadsissa täydet 5 tähteä. :)

Suosittelen erityisesti nuorille miehille ja kirjaston ystäville!


Janne Nevala: Kirjastonhoitaja Topi Mullo
Reuna, 2015
269 sivua


Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet

Tätä kirjaa en olisi tiennyt olevan olemassakaan, mutta onneksi valitsin Finnconissa ensimmäiseksi ohjelmanumerokseni avajaisten sijaan esikoiskirjailijoiden esittäytymisen. Kirjan yksinkertainen idea kiinnitti heti huomioni: opiskelijat löytävät yliopistonsa kellarista hirviön ja yrittävät selviytyä parhaansa mukaan ja mukana on myös sarkastista huumoria. Mahtavaa, tämän minä haluan ehdottomasti lukea! :D

Ja kirja oli juuri sellainen kuin olin toivonutkin sen olevan, eli Ropecon-henkistä huumoria jännittävässä, mukaansatempaavassa ja oudossa paketissa. :) Tai siis itse olen törmännyt tämän lajin huumoriin lähinnä Ropeconeissa ja roolipelaamista harrastavien kavereiden kanssa ja heti tuli kotoisa olo.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä: matemaattisen tiedekunnan nörtähtävä Eikka sekä humanistisen puolen reipas Krista. Jos joku kaipailee vahvaa naispäähenkilöä, niin tässä olisi!

Mitään en taaskaan tahdo juonesta kertoa, mutta tässä pieni tekstinäyte Kristan ja Eikan ensimmäisistä hetkistä:

"Oi suuri oraakkeli, avaatko mulle ton oven tuolla, ekstraystävällisesti ja mansikoilla?"
"En, mutta kiitoksia kysymästä", Eikka totesi. Hänen ei varmaan pitäisi nauttia tästä ihan näin paljon.
"Oi suuri oraakkeli, lainaatko mulle hetkeksi avainnippuasi?"
"En."
"Oi suuri oraakkeli, mitä jos mä vaan VIENSENSULTA!" Kristan rennon pohdiskeleva olemus räjähti liikkeeseen ja hän koetti napata Eikan kädessä olevan avainnipun. Valitettavasti Eikka oli vielä nopeampi, ja veti kuuluisalla Hämähäkkimiehen vikkelyydellä kätensä syrjään - ja iski sen yhtä kuuluisalla juopon kirahvin koordinaatiokyvyllään suoraan katon rajassa kulkevan lämpöputken rautaiseen kiinnitysrenkaaseen.
(s. 37-38)

(Ja vastaus on ei: Krista ei ryhtynyt hoivaamaan Eikan loukkaantunutta kättä.)

Suosittelen erityisesti fantsuväelle ja kauhukirjoista tykkääville!

PS: Ai niin, se outous..... No, näet sitten. ;)

Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet
Myllylahti, 2015
276 sivua


tiistai 5. heinäkuuta 2016

Jerry Spinelli: Tähtityttö (juonipaljastuksia)


Näin Tähtitytön Finnconin kirjakirppispöydällä ja muistin että joku on joskus ylistänyt sitä. Ajattelin, että ehkäpä tämä olisi hyvä lisä kirjastoni kokoelmaan, eikä kahden euron hintakaan huipannut päänuppia. Mukaan siis!

Jerry Spinellin Tähtityttö on hämmentävä nuortenkirja. Toisaalta se sai hymyilemään ja hykertelemään ja ajattelemaan, että kyllä, mahtavaa, tämä täytyisi kaikkien lukea! Mutta toisaalta... Kun viimeinen sivu oli luettu, en tiennyt, tahdonko sittenkään suositella tätä kenellekään. Mitä tämä kirja oikein yrittää sanoa?

Kirjan minäkertoja on 16-vuotias Leo Borlock, jonka kouluun tulee syksyllä uusi tyttö. Tämä tyttö on aiemmin ollut kotiopetuksessa ja hän on hiukan erikoinen: hän käyttää erilaisia vaatteita, koristelee pulpettinsa verhoilla ja kukilla, kuljettaa mukanaan lemmikkirottaansa Kanelia, laulaa joka päivä koulun ruokalassa syntymäpäiväsankareille säestäen ukulelellaan ja kaiken kukkuraksi hän kutsuu itseään nimellä Tähtityttö. Johan sitä nyt vähemmästäkin menee koko koulu ihan sekaisin!

Ensin kaikki vain tuijottavat Tähtityttöä ja yrittävät päättää, miten häneen pitäisi suhtautua. Jotkut epäilevät, että Tähtityttö on näyttelijä joka on palkattu kouluun vähän sekoittamaan kuvioita. Kukaan (paitsi päähenkilö Leo) ei usko hänen olevan oikeasti tuollainen.

Kyräilevään tilanteeseen tulee käänne, kun Tähtityttö yllättäen ilmestyy koulun jalkapallomatsiin (laji vaikuttaa amerikkalaiselta jalkapallolta, mutta en ole aivan varma). Hän järjestää kentällä sellaisen shown että seuraavaan otteluun tulee moninkertainen määrä yleisöä, ja niinpä hänet kutsutaan mukaan koulun joukkueen huutosakkiin. Ennen pitkää Tähtityttö on koulun suosituin oppilas ja kaikki alkavat toteuttaa itseään rohkeammin ja ovat ystävällisempiä toisilleen.

Tässä vaiheessa kaikki on ok ja Kirjapallo on tyytyväinen. Mutta kirja on vasta alussa...

Jos et halua spoilautua (tämän enempää), kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Tähtitytön suosio päättyy, koska hän hurraa otteluissa kaikille - siis myös vastapuolelle. Viimeinen pisara putoaa, kun vastapuolen tähtipelaaja loukkaantuu pelikentällä ja Tähtityttö rientää lohduttamaan häntä. Siitä lähtien kukaan ei enää halua olla missään tekemisissä Tähtitytön kanssa. Hän on kaikille pelkkää ilmaa.

Leolle hän ei ole pelkkää ilmaa, koska hän on Tähtitytön poikaystävä, mutta pian kukaan (parasta ystävää lukuunottamatta) ei puhu myöskään Leolle. Ja Leoa tämä alkaa ottaa päähän. Niinpä Leo alkaa kouluttaa Tähtitytöstä "normaalia".

Tässä kohtaa oli pakko pitää lukemisessa pieni irvistelytauko.

Mutta vaikka Tähtitytöstä tulee (Leon sanoin) "ihanan normaali" Susan Caraway, koulun oppilaat eivät vieläkään kiinnitä häneen minkäänlaista huomiota. Ja niinpä Susan ryhtyy taas Tähtitytöksi ja Leo alkaa mököttää.

Jos tällä tarinalla olisi jonkinlainen onnellinen loppu, niin hyvä, mielelläni suosittelisin tätä vaikkapa koulumme vitosille ja kutosille. Mutta kun ei.

Tähtityttö kokee viimeisen suosion hetkensä, kun hän tansseissa alkaa vetää letkajenkkaa (Siis letkistä? Oikeasti?? Kyllä vaan, letkajenkkaa eli Bunny Hopia.) ja kaikki liittyvät tanssiin mukaan. Tanssin jälkeen eräs koulun bimbo lyö häntä kasvoihin, eikä Tähtityttöä nähdä enää milloinkaan. Hän ei onneksi tapa itseään, vaan "vain" muuttaa jonnekin muualle.

Eikö Tähtitytöllä oikeasti ollut muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa paikkakuntaa?

Millaisen viestin tämä kirja tahtoo antaa oman identiteettinsä kanssa painiskeleville nuorille? Jos teet virheen, kukaan ei koskaan anna sitä anteeksi? Jos olet erilainen kuin muut, sinua ei hyväksytä vaikka tekisit mitä?

Kaiken lisäksi viimeisillä sivuilla vielä oikein mässäillään Tähtitytön tekojen vaikutuksilla, ihan niin kuin kuolleiden elämää usein romantisoidaan jälkeenpäin. Esimerkiksi:

Koulussa on uusi kerho nimeltä Auringonkukat. Siihen päästäkseen täytyy allekirjoittaa lupaus tehdä "yksi mukava asia joka päivä jonkun toisen hyväksi". 

Elektronien nykyinen soittokunta on luultavasti Arizonan ainoa kouluorkesteri, jossa on ukulele. 

Luen sanomalehtiä. Luen ne perusteellisesti. Hyppään etusivun uutisten ja suurten otsikoiden yli takasivuille. Luen paikallisuutiset ja palstanpäät. Huomaan, että pieniä ystävällisiä tekoja tehdään kaikkialla, Mainesta Kaliforniaan. Luin Kansas Cityssä asuvasta miehestä, joka seisoo vilkkaassa risteyksessä joka aamu ja vilkuttaa töihin matkaaville ihmisille. Luin oregonilaisesta pikkutytöstä, joka myy limsaa kotipihallaan, viisi senttiä lasi - ja tarjoaa joka asiakkaalle kaupanpäällisiksi selän rapsutusta. 

Kun luen tällaisista tapauksista, mietin onko hän tuolla? (s. 208-209)

...Siis että hän ehkä joutuu muuttamaan yhä uudelleen ja uudelleen...?

Kirjan takakannessa lukee: "Teos rohkaisee jokaista olemaan ainutlaatuinen omalla tavallaan." Jaa että rohkaisee vai?? Kyllähän se varmaan pistää ajattelemaan, joo, mutta todennäköisesti juuri niitä ihmisiä jotka ajattelevat vähän liikaakin...

Olenko minä jotenkin outo, vai tuntuuko jostain muustakin että tämän aiheen käsittely ei nyt mennyt ihan nappiin?

Saattaa toki olla, että olen aika herkkis suvaitsemattomuuden suhteen näin Finnconin taikamaailman jälkeen! ;)

Jerry Spinelli: Tähtityttö (2003) / Stargirl (2000)
kääntäjä: Kaijamari Sivill
WSOY, 209 sivua

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Finncon 2016


Terveisiä ihanasta ja inspiroivasta Finnconista! :)

Koska ensimmäisen lomaviikkoni rentouttavuus asteikolla 1-5 oli miinus sata, katsoin parhaaksi lähteä Finnconiin ihan muihin maailmoihin - ja se olikin aivan täydellinen ratkaisu! Etenkin kun Finnconin tämän vuoden teemana sattui juuri sopivasti olemaan sadut! <3

Kun näin Finnconin ohjelmakartan, ensimmäinen ajatus oli: Voi apua! Näin paljon hyvää ohjelmaa, enkä pysty olemaan monessa paikassa yhtä aikaa! Mitä näistä valitsen?? "Onneksi" edes yksi ohjelmanumero oli peruuntunut sairastapauksen vuoksi. ;) Syöminen ainakaan ei nyt tulisi kuuloonkaan, joten proteiinipatukoita ja vesipullo vaan mukaan ja menoksi!

Saavuin Finnconiin lauantaiaamuna erittäin vähäisten yö- ja junaunien jälkeen, mutta hereillä pysyttelemisessä ei ollut minkäänlaista vaikeutta, päinvastoin!

Tässä jonkinlaista raporttia tapahtumasta nyt kun vielä (ehkä) muistan jotain. :)

Lauantai 2.7. klo 10-18

Oma aamuni alkoi esikoiskirjailijoiden esittäytymisellä:

Esikoiskirjailijat estradilla

Liliana Lento: Dionnen tytöt (2016, Torni)
Elina Pitkäkangas: Kuura (2016, Myllylahti)
Jaakko Markus Seppälä: Lemen (2015, Like)
Dare Talvitie: Epäsoinnun periaatteet (2015, Myllylahti)

Liliana Lennon Dionnen tyttöjen maailmassa seurustelevien pariskuntien sukupuolilla ei ole minkäänlaista merkitystä, mutta ihmisten ja keijujen välisiä suhteita ei hyväksytä, sillä ihmiset ja keijut ovat sodassa keskenään. Alkuasetelmasta tulee vähäsen mieleen suosittu Saga-sarjakuva, mutta kirjan ote taitaa kuitenkin olla aika erilainen: kyseessä on hahmokeskeistä romanttista chick lit -fantasiaa. :) Liliana Lennon blogi

Elina Pitkäkankaan Kuurassa Aaronilla on suhde ihmissusityttöön ja Inkalla on suhde ihmissusipoikaan. Oli mielenkiintoista kuulla, että kustantaja oli pyytänyt vaihtamaan joidenkin hahmojen sukupuolet keskenään... Mitkäköhän hahmot olivat kyseessä? (Edit: Se olikin niin että ainoastaan yhden hahmon sukupuolta on vaihdettu! Näin se pää sepittelee omiaan...) Olen hankkinut Kuuran "omaan" kirjastooni joten aion toki lukea tämän jossain vaiheessa, mutta vähän vaan hirvittää kun tuosta Inkasta on kuulemma tarkoituksella tehty todella inhottava hahmo... ;) Elina Pitkäkankaan blogi

Jaakko Markus Seppälä oli lähettänyt Likelle nipun omia novellejaan ja Like oli sitten tuumannut, että teepäs tästä yhdestä novellista kirja. Voi apua, voin vaan kuvitella kuinka vaikeaa sen oli täytynyt olla! Novellista kuitenkin syntyi romaani Lemen, joka on lähitulevaisuuteen sijoittuva vauhdikas ja juonivetoinen kyberpunk-teknotrilleri. Jaakko Markus Seppälän esittely Liken sivuilla

Dare Talvitien kirjassa Epäsoinnun periaatteet opiskelijat löytävät yliopistonsa kellarista hirviön jota vastaan he yrittävät taistella miten parhaiten taitavat ja tapahtumat on maustettu sarkastisella huumorilla. Minua ei yllätä yhtään että Dare Talvitiellä on roolipelitausta. Kirja on uuskummaa ja kuulemma todella outo, mutta millä tavalla? Kohta se selvinnee, sillä Epäsoinnun periaatteet löytyy onneksi kirjastostamme ja varasinkin sen jo. :) Dare Talvitien blogi

Oli todella mielenkiintoista kuulla kirjojen syntyhistoriasta esikoiskirjailijoiden näkökulmasta ja jäljelle jäi palava halu lukea nämä kaikki! :D

Suomalainen mytologia

Osallistujat:
Juha Jyrkäs (kirjailija, muusikko, Kalevala-runouden taitaja)
Tiina Raevaara (kirjailija, tutkinut erityisesti eläimiin liittyviä uskomuksia)
Anne Leinonen (kirjailija, käyttää omissa kirjoissaan paljon aineksia kansanperinteestä)
Eeva-Liisa Tenhunen (kirjoittanut lehtiin artikkeleita esim. suomalaisista myyteistä)

Tästä paneelista sain hyviä kirjavinkkejä.

Esimerkiksi nämä ovat kuulemma hyviä lähdeteoksia suomalaisesta mytologiasta kiinnostuneille:

Itämerensuomalaisten mytologia (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012)
Suomen Kansan Vanhat Runot (linkki verkkotietokantaan)
Heikki Lehikoisen kirjat
Myytillisiä tarinoita (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984)
Kansanperinteen vakka (en löytänyt tällä nimellä mitään, mitäköhän kirjaa tässä on tarkoitettu?)
Lauri Simonsuuri: Kansa tarinoi (WSOY, 1950)
museot ja niiden kirjakaupat
kalliopiirrokset
murresanakirjat ja Kalevalan sanastot

Kalevalaa kirjoissa:
Johanna Sinisalo: Sankarit
Mikko Karppi: Väinämöisen vyö
Anne Leinonen: Lautturin tytär -novelli (kirjassa Valkeita lankoja)
Timo Parvela: Sammon vartijat -sarja
Mervi Heikkilä: Louhi-sarja
+ itsellä tulee mieleen lisäksi Ilkka Auer: Nicholas North -sarja ja Seija Vilén: Pohjan akka

Esimerkiksi näissä kaunokirjoissa on hyödynnetty suomalaisia myyttejä:
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Boris Hurtta: Lumen tuloa ei voi estää (kauhukirja, jota moni on minulle suositellut)
Juha Jyrkäs: Ouramoinen (sankarirunoelma)
Marja-Liisa Vartio (yhdistelee suomalaisia ja antiikin myyttejä)
Anne Leinonen
Tiina Raevaara
Johanna Sinisalo
+ Jenna Kostetin Lautturi, Reeta Aarnion Maan kätkemät ja lisääkin varmasti löytyy! ;)

Guest of Honor interview: Catherynne M. Valente

Seuraavana oli ohjelmassa amerikkalaisen Catherynne M. Valenten haastattelu. Valente on siis hän joka on kirjoittanut nuortenkirjat Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (2013) sekä Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa (2014). Kumpaakaan en ole lukenut, mutta onneksi olin ennakoinut ja lainannut kirjastosta ensimmäisen odottamaan Finnconin jälkeistä lukuvimmaa. :) Osia tähän Fairyland-sarjaan on ilmestynyt yhteensä 6, mutta ainoastaan nämä 2 on suomennettu... Lisäksi Valente on kirjoittanut melkoisen määrän myös muita kirjoja!

Haastattelussa Valente esimerkiksi kertoi, että hän on pienestä pitäen kertonut tarinoita aina tilaisuuden tullen ja että hän keräilee erilaisia satukokoelmia. Hänen miehensä on alunperin venäläinen ja hän osaa lennosta kääntää venäläisiä kansansatuja Catherynnelle. Muut asiat ovatkin jo ilmeisesti ehtineet haihtua päästäni. ;)

Tanssillinen tarina menneistä ajoista

Saltatores Tavastenses (Hämeen keskiaikaseuran tanssijat) ilahdutti taidokkaalla ja hauskalla keskiaikahenkisellä sadullaan, jota oli hienosti elävöitetty historiallisilla tansseilla.


Kirjavinkkausta lapsille ja nuorille

Vinkkareina toimivat:
Hanna Huovinen, Suvi Oksanen, Pia Göös, Tuija Mäki

Vinkatut kirjat olivat:
Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu (Gummerus, 2015)
JP Koskinen: Kirottu kartano (Karisto, 2015) (jos haluaa lukea lisää goottiromantiikkaa Ada Gootin jälkeen)
Reeta Aarnio: Maan kätkemät (Otava, 2008)
Tuutikki Tolonen: Mörkövahti (Tammi, 2015) (Tämä on aivan mahtava kirja!!! ^___^)
Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen (Otava, 2015)
Mila Teräs: Noitapeili (Otava, 2016)
K. K. Alongi: Kevätuhrit (Otava, 2016)
D. D. Everest: Archie Greene ja taikurin salaisuus (Art House, 2015)
Timo Parvela: Kepler62 - Kutsu (WSOY, 2015)
Anna Hallava: Sammakkoprinsessa & Operaatio Huulituli (WSOY, 2015 & 2016)
Siri Petterssen: Odininlapsi (Jalava, 2015)
Marja-Leena Tiainen: Viestejä koomasta (Tammi, 2016)

Sex, drugs and Puss 'n Boots

Nina Niskanen, Anne Leinonen ja Catharynne M. Valente keskustelivat saduista ja niiden uudelleentulkinnoista.

Tässä muutamia satuihin perustuvia panelistien suosikkitarinoita:
Helen Oyeyemi (erityisesti Mr. Fox)
Angela Carter
Andrzej Sapkowski: Noituri-sarja (taustalla slaavilaisia kansantarinoita, olen lukenut ekan osan ja se oli todella hyvä!)
Linda Medley: Castle Waiting (sarjakuva)
Margo Lanagan: Tender Morsels (tämä on kuulemma määritelty nuorten aikuisten kirjaksi, mutta Valenten - ja monien muiden - mielestä tämä on ihan liian kauhea nuorille...)
Alice Neikirk: "...Happily Ever After" (or What Fairytales Teach Girls about Being Women) (linkki artikkeliin)

Sadut - portti kauhun maailmaan

Keskustelemassa: Juha Jyrkäs, Artemis Kelosaari, Lucilla Lin

Tämä keskustelu todella innoitti lukemaan yhä enemmän satuja! :)

Panelisteja inspiroineita/traumatisoineita satuja:
- Grimm: Siniparta (uutta morsianta kielletään katsomasta erääseen huoneeseen, mutta tietysti hän katsoo ja siellä on kasa ruumiita ja siihen kasaan hän joutuu itsekin - kunnes tulee nuorimman sisaruksen vuoro)
- Grimm: Kolme välskäriä (kolme välskäriä lyövät vetoa siitä että voivat irroittaa ruumiinosan itsestään ja kiinnittää sen takaisin)
- Grimm: Nenäpuu (jonkun tyypin nenä alkaa kasvaa)
- suomalainen kansantarina: Räpylä-Niiranen (eräällä miehellä on ihoa sormien välissä)
- H. C. Andersen: Anna-Liisa (jotain häröä tässäkin oli)
- H. C. Andersen: Tyttö joka astui leivän päälle (tyttö ei syö leipäänsä ja joutuu helvettiin)
- H. C. Andersen: Satakieli
- H. C. Andersen: Villit joutsenet
- Anni Swan: Ihmekukka
- Anni Swan: Veli ja sisar
- Anni Swan: Vuorenkuninkaan poika
- Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari (nuori poika saa koko ajan oudompia tehtäviä isännältään ja sitten paljastuu että isäntä onkin itse paholainen)
- Revontulet - Pohjoisten kansojen satuja ja tarinoita (1989) (Ainakin oletan että tätä tarkoitettiin, laitoin heti varaukseen kirjastosta)

Sunnuntai 3.7. klo 11-17

Suuri kirjastokeskustelu

Jee, tätä on odotettu!! :D

Keskustelijat: Matti Karjalainen, Markku Kesti, Pia Göös, Hanna Huovinen, Sini Neuvonen

Mitä genrekirjallisuutta lainataan paljon:
- Veronica Roth: Outolintu jne.
- Suzanne Collins: Nälkäpeli-sarja
- Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät -sarja
- Cassandra Clare: Varjojen kaupungit -sarja
- Erin Hunter: Soturikissat-sarja jne.
- J. K. Rowling: Harry Potter -sarja
- Tuutikki Tolonen: Mörkövahti
- Patrick Rothfuss: Kuninkaansurmaajan kronikka -sarja

Mistä suomenkielisestä kirjasta pitäisi ottaa uusi painos:
- Neil Gaiman & Terry Pratchett: Hyviä enteitä
- Octavia Butler
- Noidan käsikirja
- Iain M. Banks
- Ursula K. Le Guin (Osattomien planeetta, Pimeyden vasen käsi)
- John Christopher: Tripodien aika
- Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa

Mitä pitäisi suomentaa:
- Neal Shusterman (esim. Unwind-sarja)!!
- Lev Grossman: The Magicians -sarja
- Weston Ochse: Seal Team 666 -sarja
- Robin Hobb: Liveship Traders -sarja
- Marissa Meyer: Lunar Chronicles -sarja
- Sienna Mercer: Siskoni vampyyri (16-osaisesta sarjasta suomennettu vain 3 ekaa)
- Alex Scarrow: Time Riders (6-osaisesta sarjasta suomennettu vain 3 ekaa)

Vinkkejä, miten kirjastoammattilainen voisi pysyä "ajan hermolla":
- GoodReads!
- Risingshadow
- lehdet, esim. Tähtivaeltaja, SFX
- blogit, podcastit, conit
- Twitter
- ystävien suositukset

Grimdark-fantasian lähtökohdat ja suosion syyt

Aleksi Kuutio, Jukka Halme

Millaista on grimdark-fantasia?
- veristä ja raakaa
- lohdutonta
- kaikki päähenkilöt ovat kamalia
- paljon harmaita sävyjä
- mustaa huumoria ja vahingoniloa
- "paskoille tyypeille tapahtuu paskoja asioita"
- päähenkilöt tekevät hyviä asioita ainoastaan jos ne hyödyttävät häntä itseään
- parhaimmillaan ottaa yhteiskunnallisesti kantaa

Näiden luonnehdintojen perusteella en välttämättä tahtoisi koskea grimdark-fantasiaan... :D Valtaistuinpelin olen lukenut, mutta eipä se oikein ollut minun juttuni.

Ensimmäiset grimdarkit:
- Mervyn Peake: Gormenghast
- Glen Cook: Musta komppania
- David Gemmel: Legenda

Muita kirjailijoita:
- Joe Abercrombie
- George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja
- Richard Morgan
- Mark Lawrence (parasta grimdarkkia tällä hetkellä?)
- K. J. Parker (eli Tom Holt, joka on kirjoittanut paljon koomista fantasiaa - tästä voisi kuulemma olla hyvä aloittaa?)
- Brian McClellan
- Michael R. Fletcher

Grimdarkin suosion syitä:
- monet asiat ovat viime aikoina synkistyneet (kuten dekkarit, tv-sarjat...)
- vaikka päähenkilöt ovatkin todella kamalia, silti heihin huomaa samaistuvansa ja silloin saa yhteyden johonkin alkukantaisempaan puoleen omassa itsessään
- tästä ei oikeastaan ollut sen enempää keskustelua, mutta itse arvelisin, että ihmiset ovat tavallaan jo "nähneet kaiken" ja tahtovat koko ajan jotain uutta joka saisi aikaan jonkinlaisia tunnereaktioita

Edit: Voisin vielä lisätä tähän, mitkä kirjailijat Aleksi Kuution ja Jukka Halmeen mukaan eivät kirjoita grimdarkkia. Mikäli mietityttää. :) Näitä ovat esim. China Mieville, Michael Moorcock, Scott Lynch, Andrzej Sapkowski.

Romanttista fantasiaa vai fantastista romantiikkaa?

Keskustelijat: J. S. Meresmaa, Maria Carole, Liliana Lento, Elina Pitkäkangas, Matti Järvinen

Miten välttää romantiikan kliseitä?
- Meresmaa: Niitä ei voi välttää! Hahmot tekevät mitä tahtovat, ja silloin täytyy vain yrittää hoitaa asia vähän eri tavalla.
- Pitkäkangas: Joku on joskus sanonut, että "kliseitä on olemassa siksi että ne toimii".

Romantiikkasuosituksia pojille:
- Marko Kitti: Oliivityttö
- Lauri Törhönen: Sello ja pallo
- Tuija Lehtinen


Huh huh, jaksoikohan kukaan selata tätä kirjoitusta loppuun asti?! :D Tämä kirjoitus oli lähinnä minulle muistiinpanoiksi, mutta jos joku nyt kuitenkin selvisi tänne saakka, niin tässä on palkkioksi söpö kisu :3


Tuollainen söpöläinen oli minua vastassa kun lauantai-iltana pääsin majapaikkaani. :) Tykkäsi kovasti silityksistä. <3

Kuvassa näkyvä kaunis kortti on kiitoskortti tälle minut majoittaneelle perheelle ja ostin sen tietysti Finnconista. Taiteilija on Eeva Nikunen, kannattaa käydä katsomassa lisää upeaa taidetta hänen kotisivuillaan!

Ensi kesänä ei olekaan FINNconia, sillä silloin on WORLDcon! Kannattaa laittaa nyt jo kalenteriin Helsingin messukeskus 9.-13.8.2017! :)

Seuraavaksi tänne blogiin tuleekin sitten "ihan tavallinen" kirjoitus kirjasta.

Kirjailoa! :)

lauantai 11. kesäkuuta 2016

3 upeaa englanninkielistä nuortenkirjaa

Onko hei vähän pöljää kirjoittaa englanninkielisistä nuortenkirjoista suomenkieliseen kirjablogiin, jota todennäköisesti lukevat lähinnä aikuiset? Epäilemättä. Mutta eipä haittaa, koska minähän siis kirjoitan näitä juttuja ihan vaan itseäni varten! Tietysti. Khöm. Ja tästä postauksesta tulee varmasti ainakin monta metriä pitkä, mutta eipä haittaa koska edellinen syy. Mutta nyt asiaan!



Victoria J. Coe: Fenway and Hattie (2016)
G. P. Putnam's Sons
162 sivua

Aloitetaan kaikkein helppolukuisimmasta ja söpöimmästä! Fenway and Hattie on aivan syötävän suloinen kertomus pikkuisesta koirasta nimeltä Fenway ja vähän isommasta tytöstä nimeltä Hattie, jotka ovat keskenään ihan parhaat ystävät. Mutta sitten heidän perheensä muuttaa pois kaupungista ja siellä lähiössä heidän takapihallaan on... dyn dyn dyy... Puumaja! Eikä Fenway pääse kiipeämään sinne Hattien luokse vaan jää yksin! Voihan surkeus! Asiaa ei auta yhtään että Hattie aloittaa takapihalla baseball-harjoitukset, eli hän opettelee heittämään palloa ja ottamaan koppeja eikä todellakaan halua että Fenway juoksee pallon perässä. Mutta tietysti Fenway juoksee pallon perässä! Sehän on koirien homma! Ja väärinymmärrysten kuilu ystävysten välillä sen kuin syvenee...

Fenway and Hattie on kirjoitettu kokonaan koiran näkökulmasta ja se olikin erinomainen ratkaisu! Se toi kirjaan toimivaa huumoria ja ämpäreittäin hellyyttävyyttä (minunkin piti aina välillä käydä silittelemässä meidän gerbiilejä etteivät ne vain tuntisi oloaan mitenkään yksinäiseksi). Fenway on antanut oman nimen joillekin asioille, esimerkiksi isä on Fetch Man ja äiti on Food Lady ja keittiö on Eating Place. Koiran näkökulman ansiosta tämä kirja sopii myös aivan erinomaisesti luettavaksi ääneen - kokeile vaikka itse:

"As soon as we get off the elevator, I know something is wrong. Our apartment has no mat in front. The muddy boots and fake flowers are gone. The doorway looks empty. Abandoned. Like nobody lives here. 

Who took our stuff? Intruders? Strangers?

Squirrels?!

Fetch Man opens the door, and I race inside. Nose to the floor, I sniff for clues. But all I smell are Food Lady, Fetch Man, and Hattie - my own family. 

I rush into the Eating Place. Apparently, Food Lady is not aware that things are missing. She gives me a quick pat, then sighs, like she has a big job to do. She's completely focused on a pile of boxes. 

Packages!

My tail goes nuts. I stick my snout in the closest box and begin rooting around. But it smells boring like old teacups, not new and exciting like a package. 

"FEN-way," Food Lady scolds. That's Human for "You're in trouble!"

My ears droop, and I back away. I was only doing my job. Packages must be inspected. What if they're hiding something dangerous? Or delicious?"

Olin yksin kotona kun tartuin tähän kirjaan ja tunnustan, että luin tämän itsekseni ääneen melkein kokonaan! :D En millään voinut vastustaa kiusausta! Eli hyvin toimii. :)

Suosittelen tätä kirjaa kaikille kaikenikäisille koirista ja eläimistä ja huumorista tykkääville ihmisille!

Sitten seuraava kirja, joka on ihan sattumalta myöskin keltainen ja koirainen:

Cynthia Lord: A Handful of Stars (2015)
Scholastic Press
184 sivua

A Handful of Stars on tavallaan tarina sokeasta koirasta, mutta vielä enemmän se kertoo tyttöjen ystävyydestä ja unelmista ja itsensä löytämisestä ja hienoista, hienoista asioista erittäin lämpimällä ja upealla tavalla.

Kirjan minä-kertoja on 12-vuotias Lily, joka asuu Yhdysvalloissa Mainessa isovanhempiensa luona sokean Lucky-koiran kanssa. Lily haluaa huolehtia Luckysta parhaalla mahdollisella tavalla ja hän on päättänyt kerätä rahaa koiransa silmäleikkausta varten maalaamalla mehiläisten kotipönttöjä ja myymällä niitä isovanhempiensa omistamassa kaupassa.

Sitten Lily tapaa Salma Santiagon, joka kiertää Yhdysvaltoja perheensä kanssa työskentelemässä milloin missäkin ja nyt he olivat päätyneet Maineen muutamaksi viikoksi poimimaan mustikoita. Lily ja Salma alkavat maalata mehiläispönttöjä yhdessä ja juttelevat samalla kaikesta mahdollisesta. Lily huomaa, että hänen on paljon helpompi ja kivempi olla Salman kanssa kuin vanhan ystävänsä Hannahin kanssa, koska Hannah ei nykyään puhu mistään muusta kuin ihastuksestaan Brandonista.

Mustikat ovat tosi iso juttu Lilyn kotikaupungissa ja siellä järjestetään joka elokuu mustikkafestivaalit, joissa valitaan myöskin Downeast Blueberry Queen eli eräänlainen mustikkakuningatar. Lily päättää mennä festivaaleille myymään hänen ja Salman maalaamia mehiläispönttöjä ja Salma päättää osallistua siihen kuningatarkisaan, ja niinpä alkaa ankara valmistautuminen festivaaleja varten. Mutta hyväksytäänkö Salmaa ja saako Lucky apua sokeuteensa?

Tämä kirja oli niin koskettava ja sydäntä lämmittävä ja aidon tuntuinen, ettei sitä pysty mitenkään sanoin kuvailemaan (ainakaan vielä näillä taidoilla)! Suosittelen tätä kirjaa siis ihan kaikille jotka tykkäävät hienoista elämänmakuisista tarinoista.

Ja viimeisenä sitten jotain ihan muuta:


Louis Sachar: Fuzzy Mud (2015)
Bloomsbury
183 sivua

Louis Sachar on aina ollut itselleni sellainen kirjailija, että hänen kirjaansa ei kannata edes raottaa, ellei ole valmis lukemaan sitä saman tien loppuun. Kerran minä en todellakaan ollut valmis, minulla olisi ollut vaikka mitä muuta tekemistä, mutta silti en voinut lopettaa lukemista ennen kuin joka ikinen rivi oli luettu! Teitä on siis varoitettu. 

Louis Sachar on myös se sama tyyppi joka on kirjoittanut kirjan Paahde, joka on ehkä mahtavin nuortenkirja koskaan. Joten odotukset eivät olleet kovin matalalla. 

Mutta silti en joutunut pettymään. :)

Kirja kertoo viidesluokkalaisesta Tamayasta, joka kävelee aina koulumatkan yhdessä Marshallin kanssa. Tietä pitkin. Mutta eräänä päivänä he oikaisevat metsän läpi... Ja metsästä he löytävät jotain, josta alkaa hirveä painajainen...

Tämä on taas näitä kirjoja etten oikeastaan voi kertoa tuon enempää! :D Mutta tämä on siis erittäin jännittävä ja mukaansatempaava ja aika himputin karmiva! Mistään murhista ei kuitenkaan ole kyse. 

Louis Sacharin kirjoissa on usein yhtenä teemana kiusaaminen ja myös tässä käsitellään sitä jonkin verran. Tässä on pieni lukunäyte siitä, kun ylikiltti Tamaya ja koulun pahis Chad rämpivät siellä metsässä:

"You asked me why I was so mean. I'm just saying, it's not like I don't know it."

Tamaya had never expected him to actually answer that question. "Well, if you're mean," she said, "then why don't you just stop being that way?"

"I don't know."

"You're not being mean to me now."

"I could. I could just pull the stick from you and hit you with it, even if I couldn't see you. You'd probably scream, and I'd be able to tell where you were. The more you screamed, the more I'd hit you." 

"I wouldn't scream. I'd sneak away."

"I'd still probably hit you with it a few times anyway."

"Probably," Tamaya agreed. It was an odd conversation, she realized, but he didn't sound angry, and she didn't feel scared. "But then you'd be left out here, all alone and lost again."

"I know. It doesn't make sense. But that's the kind of dumb stuff I do."

Kiusaaminen on kyllä sellainen aihe joka kiinnostaa minua varmaan ikuisesti. Miksi lapset kiusaavat toisiaan? Miten sen voisi estää? Teorioita on monia.

Mutta takaisin kirjaan! Eli siis... suosittelen kovasti tätäkin. ;) 




Huh hei, tulipas varsinainen maratonpostaus! Ihan mieletöntä jos joku jaksoi lukea tänne asti!!

Tämä bloggaaminen on kyllä ihan hauskaa, mutta yllättävän vaikeaa. Minä en koskaan ole ollut mikään juttujen kertoja, joten tämä harjoittelu tekee minulle todella hyvää! Pitäisi ainakin opetella tekemään lukiessa sellaisia muistiinpanoja joista oikeasti olisi jotain hyötyä näissä postauksissa ja vinkkauksissa ylipäätään, mutta kun minä tykkään vaan uppoutua kirjaan ja unohtaa kaiken muun... Ja sitten jälkeenpäin en muistakaan mitään mitä olisin halunnut muistaa. :D Jep jep.

Mutta toivottavasti vähitellen opin jotain tässä matkan varrella.

Oikein ihania kesäpäiviä teille kaikille ja kirjailoa! :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Outoja lastenkirjoja, osa 1

Joskus kirja näyttää ulospäin ihan tavalliselta, mutta kun sen avaa... saattaa yllättyä. Ja juuri tämä on minusta kirjoissa ihan parasta! Milloinkaan ei voi etukäteen tietää että mitä kansien sisältä oikeasti löytyy. :)

Minua kiehtovat erityisesti oudot lastenkirjat, joten tässä sarjassa aion esitellä joitakin omasta mielestäni häiritseviä ja mahtavia löytöjä. 

Aion aloittaa kevyesti, eli tässä on nyt ensimmäisenä australialaisen parivaljakon (Danny Parker & Matt Ottley) tekemä suloinen tarina pelkojen voittamisesta. Mutta entä jos se pelkojen voittamisesta kertova kirja aiheuttaa pelkoja...?

Siis - katsokaa nyt näitä norsuja! :D

Hui mikä luihuinen kärsä ja hyökkäävän näköinen torahammas ja ilkeä katse... Pintakin näyttää jotenkin kastematomaiselta... 


...Dumbo-lepakko? No okei, tämä on kyllä aika symppis. :)

 ...Mutta mikä tämä on??

 Norsunpoikainenkin on kovin oudon näköinen.....
...vai onko? Monet kuulemma tykkäävät nimenomaan tämän kirjan kuvista! 

Häiritsevätkö nämä norsut sinuakin vai olenko minä ainut?


Nämä kuvat olivat siis Danny Parkerin kirjoittamasta ja Matt Ottleyn kuvittamasta kirjasta Parachute, joka on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Laskuvarjo.
Se oli ehdolla australialaisen CBCA-palkinnon saajaksi vuonna 2014, eli ainakaan valitsijat eivät häiriintyneet norsuista.

...Mutta...
...On olemassa myös ihan oikeasti häiritseviä kirjoja...

Kuten esimerkiksi:

Islantilaisen Bardur Oskarssonin Flata kaninin (2011).
Kirjan nimi tarkoittaa suomeksi suunnilleen samaa kuin "littana pupu".
Tästä en kuitenkaan tahdo paljastaa yhtään tämän enempää, eli kannattaa lainata kirjastosta! :D

torstai 2. kesäkuuta 2016

Viveca Sundvall: Mimmi ja vihainen vahtimestari



kirjan nimi: Mimmi ja vihainen vahtimestari (1989)
kirjan alkuperäinen nimi: En ettas dagbok (1983)
kirjailija: Viveca Sundvall (myöh. Viveca Lärn)
kääntäjä: Aino Ahonen
kuvittaja: Eva Eriksson
kustantaja: WSOY


Muistan että meidän ala-asteen pienessä koulukirjastossa oli näitä Mimmi-kirjoja, mutta en tahtonut lainata niitä koska ne näyttivät niin pikkulasten kirjoilta. Mitä luokkatoveritkin olisivat ajatelleet? (Siihen aikaan tällaiset asiat olivat muka todella tärkeitä.)

Mutta sitten tapahtui suuri ihme! Eräs tyttö, joka oli peräti yhden vuoden minua vanhempi, lainasi näitä Mimmi-kirjoja ja sanoi että kannattaa lukea! :) Ja niin minä sitten luin. Ne kaikki. Ja luinpa samaan syssyyn kaiken muunkin mitä tämä Viveca Sundvall tai Viveca Sundvall Lärn tai Viveca Lärn oli kirjoittanut.

Mimmi-kirjat olivat kuitenkin aina suosikkejani, koska ne olivat todella hauskoja! Kirjojen huumori oli jotenkin niin rentoa ja hykerryttävää ja tykkäsin siitä hurjan paljon. :)

Ja mikä parasta: kirjat koostuivat Mimmin omista päiväkirjamerkinnöistä! Minäkin tahdoin kirjoittaa päiväkirjaa juuri niin kuin Mimmi! :) No, lienee sanomattakin selvää etten jaksanut selittää päivistäni puoliakaan, eikä niistä kirjoituksista jostain kumman syystä tullut yhtä hauskojakaan... Mutta päiväkirjakipinä jäi silti elämään ja nuoruusikäni aikana olen ehtinyt kirjoittaa täyteen aika monta päiväkirjaa. Tahtoisin kirjoittaa päiväkirjaa vieläkin, mutta se vaan on jäänyt muiden kiireiden alle moneksi vuodeksi. Vaikka onhan tämä blogi tavallaan eräänlainen päiväkirja. :)

Minulle jäi siis Mimmi-kirjoista lämmin muisto.

No, näinpä sitten erään kirjaston poistomyynnissä tämän sarjan ensimmäisen osan, eli Mimmi ja vihainen vahtimestari! Ooh, tätäpä ei omassa kirjastossani olekaan! Ihan varmasti eka- ja tokaluokkalaiset tykkäisivät jos vain osaisin esitellä sen oikein, ajattelin ja kiikutin kirjan kotiin odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Täytyisihän minun toki tarkistaa, oliko kirja tosiaan niin hyvä kuin muistin.

Sopiva lukuhetki koittikin pian: mieheni laittoi ruokaa ja pyysi minua lukemaan hänelle jotain ääneen. (Niinpä. Olen yksi niistä harvoista onnekkaista, joka saa lukea miehelleen ääneen - ja vieläpä silloin kun hän laittaa ihanaa ruokaa!! Tämä on mitä täydellisin työnjako!!)

Mimmi ja vihainen vahtimestari nökötti siinä juuri sopivasti käden ulottuvilla, joten niinpä, mitään sen kummemmin ajattelematta, minä aloin lukea:

Elokuun 16.

Tänään sattui jotakin ihan ihmeellistä. Sen takia minä rupesinkin kirjoittamaan tähän uuteen päiväkirjaan joka on keltainen. Olin oikeastaan ajatellut, että odotan kunhan koulu alkaa kolmen päivän päästä. Mutta se ei valitettavasti millään käy.


...Ja hups vain, yhtäkkiä olimme molemmat tämän kirjan lumoissa!

Jostain syystä en ollut tullut ajatelleeksikaan, kuinka mahtavasti nämä pienen ekaluokkalaisen päiväkirjamerkinnät sopivat luettavaksi ääneen, ja vieläpä aikuisten kesken! Näin jälkeenpäin ajateltuna siinä ei ole mitään omituista, sillä tässä kirjassa on useita hyvän ääneenlukukirjan tunnusmerkkejä:

1. Se on kirjoitettu minä-muodossa.
2. Se on hauska.
3. Lauseet ovat suhteellisen lyhyitä.
4. Luvut ovat suhteellisen lyhyitä. 
5. Kirjassa ei ole pitkää jatkuvajuonista tarinaa, vaan pikemminkin lyhyitä episodimaisia kertomuksia Mimmin elämästä, joten ei haittaa vaikka lukukertojen väliin tulisi pitkiäkin taukoja. 
6. Aihe on sellainen josta riittää keskusteltavaa. Tässä tapauksessa meidän molempien mieleen pulpahteli paljon lapsuusmuistoja, joita sitten lukemisen lomassa toisillemme kertoiltiin. :)

Tämä kirja siis kertoo Mimmin ensimmäisestä kouluvuodesta ja sen kommelluksista.
Koulun alkaessa Mimmiä vähän jännittää, sillä hän on kuullut naapurissaan asuvalta 9-vuotiaalta Robertalta hurjia juttuja koulusta: "Lautanen pitää syödä tyhjäksi kahdessakymmenessä minuutissa. Pitää olla tossut jalassa ja puhua kuuluvalla äänellä. Nenä pitää niistää itse. Kun on pissahätä, pitää viitata." 

Mimmin mielestä kaikkein jännittävintä koulussa on kuitenkin vahtimestari. Roberta tietää hänestäkin yhtä sun toista: "Hän on vaarallinen, kauhea ja ilkeä ja vahva ja ankara. Hän sitoo kiinni kellariin sellaiset joista ei pidä."

Onko vaksi oikeasti vaarallinen ja kauhea ja ilkeä? Miten sujuu Mimmin ensimmäinen kouluvuosi?

Tätä kirjaa aion ehdottomasti suositella tulevien ykkösten opettajalle luokassa ääneen luettavaksi - ja toki suosittelen tätä ihan kaikille muillekin! :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias




kirjan nimi: Tuulisen saaren kirjakauppias (2014)
kirjan alkuperäinen nimi: The Storied Life of A. J. Fikry (2014)
kirjailija: Gabrielle Zevin
kääntäjä: Tero Valkonen
kustantaja: Gummerus


Olin lauantaina menossa mieheni omistamaan antikvariaattiin tuuraamaan, joten perjantaina etsin sinne kirjastosta jotain sopivaa luettavaa. Tuulisen saaren kirjakauppias! Tämä se on! :) (Ja se todellakin oli aivan täydellinen valinta!)

En tiennyt kirjasta etukäteen yhtikäs mitään, paitsi että se on kuulemma "Riemastuttava kokemus kaikille, jotka kokevat kirjat itselleen läheisiksi". Näin julisti kirjan etukannessa joku kirjakauppias nimeltä Betsy Burton. Eipä hassumpaa.

Koska en tahtonut että kirja loppuisi 6 tunnin työvuoroni aikana ennen aikojaan, päätin kokeilla kirjoittaa lukemisen ohessa omia ajatuksiani kirjasta. No, se oli ihan mukavaa, mutta innostuin vähän liikaa: tunnin päästä olin kirjoittanut jo vaikka mitä, mutta luettuja sivuja oli vasta neljä! :D Täytyypä vielä vähän hioa muistiinpanotekniikkaani... (Vinkkejä otetaan vastaan!)

Tuulisen saaren kirjakauppias on aikuisten lukuromaani, joka sijoittuu nykyajan Yhdysvaltoihin, Bostonin edustalla sijaitsevalle saarelle nimeltä Alice Island, jota ei kuitenkaan oikeasti ole olemassa. 

Kirja alkaa vähän hätkähdyttävästi lampaanreidellä tappamisesta, mutta eipä hätää, kyseessä on vain kirjakauppiaan muistiinpano eräästä Roald Dahlin kirjoittamasta novellista. Näitä novelliesittelyjä on muuten joka luvun alussa (ja niilläkin on oma osuutensa tarinassa) ja tykkäsin niistä oikein paljon!

Alussa olin aika skeptinen tämän kirjan suhteen, koska kerronta tuntui vähän (huonolla tavalla) höpsöltä. Mutta sitten kun sivulla 24 kävi ilmi tarina kirjakauppiaan käytöksen taustalla, sydämeni suli ja siitä lähtien olin ihan täysillä mukana tarinan joka sivulla... Kirjan parissa sai herkistyä, jännittää ja nauraa ääneen. :)

Oikeastaan minä en millään tahtoisi kertoa mistä tämä kirja kertoo, koska se oli niin kivaa saada arvailla ja yllättyä lukiessa... (Vähänkö minusta tulee huono bloggari ja vinkkari!! :D)

Voisin ehkä sanoa, että tämä kirja kertoo erään kirjakauppiaan masennuksesta ja selviytymisestä ja yhteisön ja lukemisen voimasta ja kirjoittamisesta ja kirjailijoista ja yksinhuoltajaisästä ja kuolleen naisen mysteeristä ja - niin, tietysti - rakkaudesta. Mutta (parisuhde)rakkaus ei ollut ollenkaan tämän tarinan keskiössä, joka oli ihan mahtavaa.

Tämä kirja on siis erittäin pörröinen. Jonkun mielestä ehkä liikaa, mutta minusta juuri sopivasti! Lämminhenkinen, elämänmyönteinen, viisas ja inspiroiva! 

Realistisuus tietysti vähän jäi kaiken pörröisyyden jalkoihin. En esimerkiksi usko, että pienetkään kirjakaupat lukevat kaikki tarjotut käsikirjoitukset ennen kuin tekevät kirjatilauksen (!), tai että kustantamon myyntiedustaja tulee henkilökohtaisesti esittelemään kirjauutuuksia pitkienkin matkojen takaa pikkuriikkiselle kirjakaupalle... Puhumattakaan muista, juoneen selvemmin kytköksissä olevista seikoista. Mutta mitäs pienistä! Näistä aineksista syntyi varsin viihdyttävä lukuromaani, eikä hyvänmielen kirjoja voi mielestäni koskaan olla liikaa! :)

Suosittelen tätä kirjaa äärimmäisen lämpimästi kaikille (myös miehille!) jotka tykkäävät kirjoista sekä koskettavista tarinoista joista jää hyvä mieli. <3 

Tässä vielä lopuksi pari lyhyttä katkelmaa kirjasta:

"Ihmisestä tietää kaiken tarvittavan, kun kuulee hänen vastauksensa kysymykseen: Mikä on suosikkikirjasi?" (s. 87)

"Kukaan ei ole saari. Tai ainakaan kukaan ei ole parhaimmillaan saarena." (s. 226)

"Me olemme sitä mitä rakastamme. Me olemme jotta rakastamme." (s. 232)

Tältä näytti meri tänä aamuna! <3


PS: Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä blogikirjoitusta, minä kävin tämän vuoden ensimmäisellä lenkillä! Whoo! Aamu oli niin tosi nätti ja aurinkoinen, että oli aivan pakko valita Runkeeperistä joku satunnainen treeniohjelma ja kirmaista ulos kuin lehmä kevätlaitumelle! :D

Innokkuus toki kostautui lähes välittömästi: ai niin, tässähän väsyy... Ennen kuin kolme minuuttia oli kulunut, olin jo ihan naatti ja rukoilin mielessäni Runkeeperin tätiä kiirehtimään sen taukonsa kanssa... Ja vihdoin viimein koitti ihana autuas kävelytauko! <3 Oi onnea! Ja voi kun täällä ulkona näytti kivalta... Vehreitä puita, pomppivia jänöjä, tuoksuva meri, lipuvia vesilintuja, puuppivia lokkeja... Lintujen lauluakin kuulin vaimeasti Urban Tradin musiikin alta. Tämä se vasta teki hyvää! ^____^

Mutta hetkinen. Minunhan piti juosta! Kyllähän tässä nyt varmasti on mennyt jo minuutti! Jep. Vaikka kuinka monta. Ilmeisesti Runkeeperillä on joku mystinen käden epätoivohikeä analysoiva anturi jolla ne huomasivat että tuo on ihan toivoton tapaus, annetaanpa otusparan levätä... No, enpä valita, nautiskelen vaan.

Mutta Sanomin kohdalla pitää aina hölkätä! Se on kirjoittamaton sääntö. Se on hitaaseen lönköttelyyni juuri sopivan tempoinen ja askeleiden rasahteluista tulee kiva rytmiefekti. Euroviisumodulaation kohdalla tietää että kohta saa taas kävellä, jaksaajaksaa vielä hetki!

Kuljin niin pitkään kuin lenkkipolkua suinkin riitti ja yritin käydä ostamassa Siwasta vesimelonin, mutta eipä onnistunut kun kauppa aukeaakin vasta kympiltä. No, se olisikin ollut jo liian täydellistä. :)

tiistai 24. toukokuuta 2016

Pidin satutuokion!

Oijoi, nyt on aivan mahtava pomppupallofiilis!! Sain olla koko aamu- ja iltapäivän ihan hurjan inspiroivassa satutuokiokoulutuksessa ja sitten pidin vielä illalla satutuokion! Voi mikä täydellinen ajoitus! :D

Intopallomoodissa kuitenkin sattuu ja tapahtuu, siitä hetken kuluttua... (pidän tässä nyt hienosti jännitystä yllä)

Oikeastaan minun ei ollut ollenkaan edes tarkoitus pitää toukokuussa enää minkäänlaista satutuokiota, mutta kun! Esikoululaiset olivat loihtineet kirjastoon niin hirmu hienon meriaiheisen näyttelyn, että eihän siinä muutakaan voinut! Välkehtivät kankaat ja akvarellit ja kimmellyskalat ja kaikki! Mitäs sitä muuta voisi satutäti toivoa?

Joten siitä vaan sitten merikirjat tarkempaan syyniin.

Alkukarsinnan jälkeen jäljellä olivat nämä kuvakirjat:

Cousins, Lucy: Hooray for Fish! (valittu)
Kivan ja iloisen näköinen, mutta kirjan ideana on esitellä rimmaavia mielikuvituskaloja (esim. eye fish, sky fish). Saisinkohan käännettyä kirjan suomeksi niin että se kuitenkin toimisi? Loppujen lopuksi päädyin lausumaan kalat ensin englanniksi ja sitten selitykset perään suomeksi. Toimi ihan hyvin. :)

Fenske, Jonathan: Barnacle is bored
Aivan mahtava! Kirjassa esitellään erittäin kyyninen ja elämäänsä kyllästynyt merirokko, joka haluaisi välillä tehdä jotain muutakin kuin roikkua päästään laiturissa - mikä on toki erittäin ymmärrettävää. Mutta se loppu, aaaagh! Eihän tällaista voi pikkulapsille lukea... :'/ Suosittelisin eskareille ja sitä vanhemmille.

Davies, Benji: Toivo ja valas
Tämä on ihan symppis tarina, mutta suomenkielinen ja viime vuodelta, joten monet ovat varmasti lukeneet sen jo (ehkä moneenkin kertaan). Joo tiedän, olen outo. :)

Ferri, Giuliano: Tatu kasvaa suureksi Okei, ei ihan merikirja, mutta nuijapääthän on niin ajankohtaisia näin keväällä... :)

Gravett, Emily: Bear and Hare Go Fishing
Oi, ongintakirja! Karhu saa vedestä saaliiksi kaikenlaista hassua, vähänkö tästä saisi aikaiseksi vaikka mitä!! Päätin kuitenkin rajata aiheeni nimenomaan merenalaisiin kirjoihin.

Klassen, Jon: Det är inte min hatt (valittu)
Ihan paras!!! Tämä ehdottomasti, tämä, tämä!!! \o/ Käsittääkseni tätä ei ole edes käännetty vielä suomeksi, jes! (Olin tästä jopa niin innoissani että päätin ottaa oikein hatunkin rekvisiitaksi. Ja kuinkas sitten kävikään......)

Messner, Kate: Sea Monster's First Day (valittu)
Tässä on todella paljon kieleen ja kulttuuriin liittyviä vitsejä (esim. Marco Polo -leikki, maininta Dr. Seussin kirjasta, sanaleikkejä...), mutta toisaalta niiden yli oli helppo hypätä. Kaikkien hauskojen yksityiskohtien alta tuli esiin hiukan surumielinenkin tarina merihirviö-Ernestin ensimmäisestä koulupäivästä ja ystävien saamisen vaikeudesta, mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Ja mikä tärkeintä, tässä tarinassa saa laulaa välillä näin: Piippolan vaarilla oli järvi, hiiala hiiala hei. Vaari se hoiteli kalojansa, hiiala hiiala hei. Blub blub siellä ja blub blub täällä ja... :D Olkoon tämä vaikka varakirja, jos näyttää siltä että aika menee kovin hitaasti ja lapset haluavat vielä kuunnella.

Miller, Sara: Suuri kisa (Nemoa etsimässä) (valittu)

Voihan ääh! Tämä kirja on ihan upouusi, tarinassa on ihan kiva idea (uintikisa) ja yksitellen mystisesti katoavat kolmiuloitteiset kilpparit ovat mahtavia, mutta teksti tuntuu ihan ennätyskököltä jopa Disneylle... Päädyin siis tekemään tarinasta laululeikin Elefanttimarssin säveleen ja mainitsin vaan välillä vähän mausteeksi niitä Nemoa kannustamaan tulleita kavereita. Tuntui toimivan ihan hyvin. :) Olen myös tyytyväinen siihen että hoksasin aluksi kysyä lapsilta että miten merikilpikonnat uivat? Uivatko ne kissaa, koiraa, sammakkoa vai jotain muuta? Ja sitten näytin kännykälläni videon meressä lentävästä kilpikonnasta! <3 (.....Tai siis yritin näyttää: nettini pätki todella pahasti........ -_- Taitaisi olla jo korkea aika lopettaa se pihistely nettiyhteyksien kanssa.....)

Tässä siis valitut ja satutuokiomuotoon työstetyt kirjat:



Mutta niin. Se intopalloilu. Olin jo lainannut mieheltäni sellaisen brittilätsän tuota Jon Klassenin kirjaa varten, mutta kaikessa innossani päätin käväistä katsomassa, olisiko lastenosaston hattuvarastossa kenties tuollaista samanlaista knallihattua kuin tuossa kuvassa. No, ihan ei ollut samannäköistä, ja siinä piti tietysti kaivaa kirjakin esiin vertailua varten...

Ja senhän arvaa mitä sitten tapahtui. Kyllä. SE KIRJA JÄI SITTEN SINNE!!! Niin!!! Se kaikista paras kalakirja ikinä!!!!! >_<

Huoh. Tällaisen pään kanssa sitä kuulkaas joutuu elämään...

Sentään minulla kuitenkin oli varakirja. Lapsukaisetkaan eivät onneksi tienneet mitä mahtavuutta menettivät ja tuntuivat olevan kovin tyytyväisiä noihin jäljelle jääneisiin kirjoihin - jopa siinä määrin, että nuo kaikki kolme kuvakirjaa menivät heti lainaan. :)

Joten kyllä, jopa minun perfektionistipääni aikoo nyt pitää tätä onnistumisena. Nih.

Onko sinulla meriaiheisia kuvakirjasuosikkeja?

Kirjailoa! :)

PS: Minulla oli myös salainen ase... Saippuakuplat! ^_____^